Sanctus Oy toimii maailmankuulun kirkollisten tarvikkeiden valmistajan Slabbinckin edustajana Suomessa. Slabbinckin tuotealue on laaja. Sanctuksen sivuilla esittelemme valikoimasta vain joitakin tuotteita. Täydellisemmän kuvan kattavasta tuotevalikoimasta saa tutustumalla valmistajan kotisivuihin.

Slabbinck edustaa belgialaista käsityötaidetta parhaimmillaan. Alue on tunnettu mm. pitsin ja taide-esineiden valmistamisesta. Hinta ja laatu ovat todella kohdallaan. Perusvalikoiman lisäksi Slabbinck mukauttaa tuotteita asiakkaan toiveiden mukaisesti kustannusten pysyessä edullisena. Voit siten kysyä esimerkiksi kokojen ja symbolien muuttamista. Yritys toimittaa tuotteita ympäri maailmaa eri kirkkokunnille ja siten tuote- ja tyylivalikoima on laaja.

Osa Slabbinckin tuotteista esitellään myös Sanctuksen kotisivuilla tuoteryhmänsä kohdalla, esim. stolat.

Tutustu laajaan valikoimaan. Siirry tästä upealle englanninkieliselle sivustolle. Sivustolla, kuten myös YouTubessa, on videokatkelmia tuotteiden suunnittelusta ja valmistamisesta, YouTubeen hakusanaksi slabbinck.

Slabbinckin tuoteluettelon löydät tästä linkistä. Hinnasto puolestaan löytyy tästä klikkaamalla. Huomaathan, että useissa tapauksissa hintaan lisätään postikulu Belgiasta ellei tuote ole ennestään Sanctuksen varastossa.

Näytetään tuotteet 1-29 / 29

Henkari

Alkaen 9,75€

Lisää ostoskoriin